Kuinka kaikki alkoi

Lähetystyöntekijät Pia Lind ja Kirsi Nyrhinen pyysivät Outi Välimaata kahden ystävänsä kanssa vuonna 2002 vierailulle Keniaan. Outi kertoo Hope for Tomorrow;n syntytarinaa näin: -Saavuttuani Keniaan ihmettelin lasten ja äitien elämää. Näin, kuinka HIV positiiviset nuoret yksinhuoltajaäidit ja heidän lapsensa olivat monenlaisissa puutteissa ja turvattomina vaaroissa. Sosiaalityön opettajana ymmärsin, että ehkä voisin tehdä jotakin äitien ja lasten hyväksi. Suomeen saavuttuani menin matkavalokuvien kanssa tuttuun naistenryhmään ja pyysin: “Kirjoitetaan yhdessä kirje Keniaan, jossa kerromme, että en voi mitenkään auttaa heidän äitejään ja lapsiaan.”

Hämmästyin, kun ystäväni vastasivat: “Autetaan heitä yhdessä!” Emme vielä ymmärtäneet, mistä oli kysymys. Se ilta oli Hope for Tomorrow yhdistyksen synty.

Työ Keniassa

Käytännössä työ alkoi koululaisten tukiprojektista Mombasassa Kenian itärannikolla. Ensin tuettiin köyhiä lapsia lukio-opinnoissa. Kaupungin viranomaiset neuvoivat meitä, että suurin tarve olisi lukio- ja ammattikoulutuksen tukemisessa. Lähetimme työntekijän Suomesta Keniaan vastaamaan työstä yhdessä kenialaisten työtoverien kanssa.

Lukiolaiset valmistuivat ja monet heistä jatkoivat ammatti- tai korkeakouluopintoihin. Kiitos uskollisten tukijoidemme, sillä kenenkään innokkaan opiskelijan ei tarvinnut keskeyttää opintojaan. Koululaisten ryhmästä valmistui esimerkiksi opettaja, insinööri, kirjanpitäjiä ja nuorisopastori.

Samanaikaisesti koululaisten tukiprojektin kanssa aloitimme äitien aids-tukiryhmän avustamisen. Äidit perustivat omia pienyrityksiä; joiden avulla he myivät kasvattamiaan vihanneksia tai paistamaansa kalaa torilla. Äitien ryhmä myös teki myyntiin terveyssaippuaa afrikkalaisen neem-puun kaarnasta. Koululaisten ja äitien tukiryhmän apuna oli kenialainen työntekijä Maureen. Myöhemmin hän perusti pastori miehensä kanssa oman auttamistyön Kenian länsipuolelle Nakurun kaupunkiin. Viime vuosina olemme avustaneet Maureenin tekemää ruoka-aputyötä köyhien alueiden äitien ja lasten parissa.

Työ Ugandassa

Vuonna 2008 orivesiläiset ystävät kertoivat meille Ugandassa aloittamastaan peruskoulun avustamisesta. Samana vuonna Paul ja Joy Kinataaman johtamasta peruskoulusta ja sen oppilaista tuli Hope for Tomorrow:n uusi tukikohde. Vähävaraisten oppilaiden ja koulun toiminnan tukeminen on jatkunut työnämme edelleen. Opiskelijoiden tukemisella ehkäistään taloudellisissa vaikeuksissa olevien perheiden lasten joutumista kaduille kerjäämään. Oppilaat voivat hyvin ja saavat hyvää opetusta.

Työ Intiassa

Vuodesta 2014 lähtien aloitimme tukemaan Intiassa pitkään työskennelleen suomalaisen lähetystyöntekijän Elvi Singhin perustamaa lastenkotia. Bethany lastenkodissa hoidetaan tyttöjä, jotka ovat menettäneet toisen tai molemmat vanhempansa.

Oasis sairaala Keniassa

Oasis on ollut vuodesta 2022 lähtien tärkeä Hope for Tomorrow:n avustuskohde. Pia Lind ja Kirsi Nyrhinen johtavat sairaalaprojektia, jonka kautta monet köyhien alueiden äidit saavat turvallisen synnytyksen ja äitiyshuollon.

Tue Hope for Tomorrow:n työtä